Sotatraumat eivät mene veteraanien mukana hautaan.

Uudenmaan perheneuvojat käsittelivät muutama viikko sitten Hämeenlinnassa sotatraumoja. Tyttäremme pyysi minua ja äitiään kertomaan sota-aikana lapsuutemme eläneinä muistoja näiltä vuosilta. Kerroin kirjassani Ei-kenenkään-maa vuodelta 2000 olen niitä yrittänyt valottaa.

Sodasta palanneet kärsivät niistä ja se esiintyi väkivaltaisena käyttäytymisenä ja alkoholiongelmina monella loppuelämän ajan. Vielä elossa olevat ja parhaillaan veteraanipäiviä viettävät tietävät tästä asiasta. Siitä ei puhuttu sodan jälkeen eikä tarpeeksi vieläkään.

”Kunniakkaat sankarikuolemat muuttuvat pojan mielessä isien hylkäämisiksi, joukoksi poikia, jotka joutuivat kasvamaan ilman miehen mallia”, kirjoitin silloin.

Minkä verran nykyisillä sukupolvilla sotatraumat vielä oireilevat? Suomalaisten yletön alkoholin käyttö, perheväkivallat ja syrjäytyminen juontavat ehkä juurensa menneisyydestä.

”Vasta aikuisena, jo itsekin vanhana miehenä hän on valmis antamaan isälleen anteeksi, myöntämään että kaikella on hintansa ja uhrautujia ja kiivailijoita tarvitaan”, kirjoitin tuolloin.

Yhdymme kansallisena veteraanipäivänä vietettäviin juhliin kiitollisena vapaasta isänmaasta muistaen ja muistuttaen ettei kaveria jätetä tänäkään päivä.

 

 

 

 

Advertisements
Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s