Ikäluokat pienenee, sotaherrojen määrä sen kun kasvaa?

Varusmiespalvelukseen kutsuttavien ikäluokat pienenee. Keskeyttäneiden varusmiesten määrä kasvaa, aliupseeriksi ja upseeriksi halukkaat vähenevät. Ylioppilaaksi kirjoittaville varusmiespalvelus aiheuttaa pahimmillaan jopa kahden vuoden hukkaan menemisen. Ja työelämän jatkajat vaahtoavat että työelämään on päästävä nykyistä aikaisemmin. Ymmärtää hyvin  ne nuoret miehet jotka koittavat päästä varusmiespalveluksesta eroon mahdollisimman nopeasti.

Meillä on yhdeksän lastenlasta joista kahdeksan on poikia. Jokainen kipuilee tämän ongelman kanssa. He eivät mielellään tärvelisi kahta vuotta isänmaan asialle. Vanhin kävi RUK:n mutta seuraavat ovat koittaneet keksiä vaikka mitä päästäkseen varusmiespalveluksesta mahdollisimman vähillä opiskeluvaurioilla.

Eräs näistä pojista joka oli jo valittu Sibelius-akatemiaan kärsi kutsunta-aikoihin silmän karsastuksesta ja sanoi kutsuntaupseerille: ”Mitä se Suomen armeija tekee kierosilmällä muusikolla” ja sai vapautuksen ja pääsi lähtemään vuoden opiskeluun Pariisin konservatorioon. Vuosi Sibelius-akatemiassa olisi mennyt sotaväessä eli se vuosi joka antoi valmiudet Pariisin vuoteen. Parhaillaan kirjoittava poika hakee varuskuntasoittokuntaan Lahteen jotta pääsisi edes seuraavana syksynä opiskelun aloittamiseen. Yhdeltä pojalta meni jalat siihen kuntoon että oli keskeytettävä koko sotaväki, toinen kun korvissa soi paha tinnitus.

Toistaiseksi vanhin on sotahullun suvun ainoa reservinupseeri. Hän koettaa valttää kertaukset ja anoo lykkäyksiä jotta ehtisi väitellä säällisessä ajassa.

Kun itse aikoinaan kyselin mahdollisuutta päästä Rukkiin sanoi vääpeli että hyvä kun hevosmieheksi. Ei ollut keskikoulutodistusta, mikä olisi tarvittu moisen riman ylitykseen. Mutta ei elämä ole sitten onneksi esteitä asettanutkaan, enkä ole niitä isänä ja isoisänä turhilla odotuksilla näille omille nuorillekaan rakennellut.

Näin rauhan aikana 35 kenraalia tai vastaavassa virassa olevaa ei varmaan riitä vaikka alokkaat vöhenevätkin. 200 uutta panssarivaunua ja Israelista tilatut miehittämättömät lennokit tarvitsevat varmaan omat kenraalit, samoin kaksi kansainvälisten joukkojen kenraalia tarvitsevat muutaman kielitaitoisen kentsun joukkojen eteen, mutta vain tänne kotimaahan, esikuntaan istumaan, Afrikassa voi tulla pelko puseroon ja äitiä ikävä?

 

 

 

 

Advertisements
Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s