Poliittiset kainalosauvat houkuttavat

Virolainen kapellimestari Eri Klas kertoi televisiohaastattelussaan 28.08. miten neukkiaikaan hänelle tyrkytettiin vähän väliä poliittisia kainalosauvoja, jopa uhkailtiin, että ilman kommunistipuolueen jäsenkirjaa et pääse minnekään. Hän ei ottanut poliittisia kainalosauvoja ja eteni omilla lahjoillaan maailmankuuluisuuteen.

Professori Tauno Tiusanen kertoo juuri ilmestyneessä kirjassaan miten suomalaisetkin käyttivät suomettumiskorttia omia etuja ajaessaan.

Viime aikoina on poliittisten kainalosauvojen käyttö lisääntynyt. Keskusta joka vuosikausia käytti poliittisia virkanimityksiä omaksi hyväkseen on siirtynyt nimitysten arvostelijaksi ja kokoomus  alkanut vuorostaan niitä kahmia. Meille ja, sanovat demarit, muutaman vuoden sivummalla olleet ja nyt myös muut hallituskumppanit mielivät päästä virkojen jaolle. Joissakin kunnissa kerrotaan poliittisia kainalosauvoja käyttävän koko henkilökunta.

Toivottavasti sopiva vain harvoin voittaisi pätevän hakijan. Poliittisilla kainalosauvoilla kävelevälle kansakunnalle voi käydä yhtä huonosti kuin Neuvostoliitolle pari vuosikymmentä sitten. Pisa tutkimuksen hehkuttama kansakunta ei saa sortua tähän julkean korruption muotoon. Syrjimiseen syyllistytään jos poliittisesti sopiva sivuuttaa pätevämmän virkaan hakijan.

Advertisements
Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s